Kristillisdemokraatit julkaisivat vaalisloganinsa ja se sai pohtimaan mikä kristinuskossa suomessa ja sen sotkemisessa politiikkaan voisi olla näiden avioliitto ym. turhuuksien sijaan sellainen tekijä, jota voisi itse myös arvostaa.
Viimeisten muutaman sadan vuoden aikana määrätietoisesti rakennetun kulutuskulttuurin selkärangan taittaminen on hidasta työtä. Edellisessä kirjoituksessa mainitsemani perusolettamuksien värjäämät silmälasit haittaavat myös nykyistä poliittista ”vihreää” keskustelua. Kun viimeisen laman aikana olisi ollut mahdollisuus edes osittain herätä oman järjestelmämme mahdottomuuteen, päätimme sen sijaan elvyttää globaalia talouttamme tuhansilla miljardeilla dollareilla.
Maailman kantokyky on kulutukseemme verrattuna tällä hetkellä siinä jamassa, että yhdysvaltalaisen perustallaajan kulutuksella ekosysteemimme pystyy kantamaan alle 1,5Mrd ihmistä. Keskivertosuomalainen ei aivan yhtä kova porsastelija ole, mutta vaikka resurssienkäyttö puolitettaisiin, oltaisiin silti vasta vajaassa 3 miljardissa. Maailman väestömäärä on tällä hetkellä 6,7Mrd ihmistä ja sen odotetaan kohoavan vuoteen 2050 mennessä kaikkein optimistisimpienkin arvioiden mukaan yli miljardilla ihmisellä.
Kun näitä lukuja katsoo on vaikea nähdä mitään todellista jälkipolvien jälkipolville kestävää kehitystä siinä, että puhutaan muutamien kymmenien prosenttien päästövähennystavoitteista ym. marginaalisista toimista, kun samaan aikaan luonnonresurssien käyttö jatkuvasti kasvaa. Toimintaa tehostetaan, mutta aiheuttamamme kuorma lisääntyy. Rikkain miljardi tekee toki päästöt kaikkien loppujenkin edestä, mutta yhtälömme mahdottomuus pysyy.
Olemme ekologisen katastrofin kynnyksellä ja ainoa toivo selvitä siitä on näiden perusolettamuksien kyseenalaistaminen ja muuttaminen. Jatkuva kasvu ei vain ole yksinkertaisesti mahdollista. Meidän on hyväksyttävä se, että luonnonresurssit eivät ole olemassa vain ihmisen käytettäviksi. Siirtyminen kestävään elämäntapaan tarkoittaa varmasti kulutuskulttuurin värjäämät silmälasit päässä katsottuna taantumista, mutta onko materia alkujaankaan oikea tapa mitata hyvinvointia?
Uskonto on yksi merkittävä tekijä tässä työssä. Ihmisen hengellisten arvojen katoaminen on osaltaan auttanut kulutuskulttuurin valtaannousua, mutta uskonnolliset juuret ovat silti syvällä ihmisessä ja jos ne voidaan kanavoida oikein, voi se toimia hyväksemme. Uskonnollisuudella on tapana vähetä materialistisen hyvinvoinnin lisääntyessä, mutta silti 2009 julkaistun Gallup Internationalin kyselyn mukaan 29% suomalaisista piti uskontoa tärkeänä elementtinä elämässään. Yhdysvalloissa vastaava luku oli 65% (wikipedia).
Kirkolla instituutiona olisi paljon valtaa auttaa meitä muutoksessa kestävän kulttuurin luomisessa ja siihen sen pitäisi myös voimavarojaan käyttää. Kyse ei ole talouspolitiikasta vaan hengestä ja elämästä. Elämän rikkaus löytyy sopusoinnusta ja nöyryydestä johon nykyisessä kulttuurikehyksessämme emme näytä pystyvän. Tahtoo vain olla tuo kirkollishallituskin niin tehokkaasti puoluevärien kyllästämä, että kovin suuria säröääniä sieltä ei ehkä odotettavissa ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.