Miehisiä mietteitä synnytyksestä ja luonnollisesta lapsuudesta

Muutama päivä takaperin YLE näytti dokumentin liittyen Tammisaaren luonnonmukaisiin synnytystapoihin erikoistuneen synnytysosaston lopettamisesta viime kesänä. Tapahtuma oli taas yksi surullinen esimerkki siitä kuinka taloudellisten intressien rinnalla ei inhimillisillä arvoilla ole sijaa.

Synnyttäminen on evoluution hienovaraisen valinnan seurauksena kehittynyt tapahtuma, jonka jokainen osa valmistautumisesta itse synnytykseen, lapsen vastaanottamiseen ja yhteisen elämän aloittamiseen vaikuttaa suuresti lapsen JA äidin kehittymiseen niin emotionaalisesti kuin fysiologisestikin.

Tammisaaressa tehty pitkä työ luonnonmukaisen synnytyksen ja imetyksen tukijana tehtiin tyhjäksi vetoamalla pelkoihin. Vetoaminen HUSin tarjoamiin tehohoitomahdollisuuksiin ääritapauksissa, tilastomatematiikka ja kuoleman pelko, maalataan suurilla kirjaimilla seinälle. Samalla sanotaan hyvästit viherpiipertäjien typerälle ajatukselle, että tässä suvunjatkamiseen liittyvässä operaatiossa voisi olla kysymys jostain kauniista tapahtumasta, johon sisältyy muutakin kuin käyrä monitorilla. 

Synnytysten laitosmainen hoitaminen suurissa yksiköissä varmasti vähentää lapsikuolemia niissä harvoissa poikkeustapahtumissa, mutta kuinka paljon se tekee hallaa lapsen elämälle jo ensimmäisten hetkien aikana. Henkilökunnan määrä ei kasva synnyttäjien mukana, henkilökohtaisen suhteen muodostuminen avustajan ja synnyttäjän välillä tulee entistäkin vaikeammaksi ja seurannan vähyys pakottaa medikalisoimaan synnytyksen kulkua mahdollisimman pitkälle jo varmuuden vuoksi.

Lääkeaineet estävät kehon normaalia hormoonitoimintaa toimimasta evoluution tarkoin valitsemalla tavalla ja kiire pois salista ei jätä mahdollisuutta tutustua lapseen rauhassa ja keskittyä ensi-imetykseen, joka on jatkon maidontuotannon kannalta hyvin oleellista. Sitten ihmetellään miksi länsimaisilla naisilla on ongelmia imetyksen kanssa. 

Kuvaan tulevat korvikkeet, jotka ovat nimensä mukaisesti vain korviketta tilanteessa, jossa äidinmaitoa ei ole syystä tai toisesta saatavilla. Kuitenkin korvike mielletään vanhemman elämää helpottavaksi ruoka-aineeksi, joka myös ensisijaisena vaihtoehtona äidinmaidon sijaan on ihan hyväksyttävä vaihtoehto lapsen ruuaksi. Ja vaikka imetys sujuisikin hyvin, aletaan neuvolassa paheksua imettämistä viimeistään vuoden kohdalla.

WHO:n kansainvälinen suositus imetykselle on 2 vuotta. Kulttuurissamme tätä pidetään kuitenkin outona ja imetystä tunnutaan ajavan alas ammatti-ihmisten toimesta neuvoloissa niin aktiivisesti ilman mitään todellista lapsen kehitystä tukevaa syytä, että pakko ihmetellä mistä tämä johtuu. Kun lisäksi seksuaalisesti vääristynyt kulttuurimme kokee imettämisen julkisesti jotenkin paheksuttavana, on imetyksen jatkaminen sen hyödyt tiedostavallekin usein vaikeaa. Mitään terveydellistä perustetta tälle kehitykselle ei ole. Kyse on kulttuurillisesta tekijästä joka on vastoin kaikkea mikä edesauttaisi lapsen terveyttä, sekä lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhteen optimaalista muodostumista. Taustalla on halu saada naiset nopeasti takaisin töihin BKT:tä kasvattamaan, elintarviketeollisuuden tukeminen, lääketeollisuuden lobbaus?

Spinaalipuudutuksessa ja korvikkeiden kanssa ei synny automaattisesti huonoja ihmisiä, tietenkään, mutta medikalisoituneempaan ja epäluonnollisempaan suuntaan tapahtuva kehitys synnyttämiseen liittyen on yksi surullinen kappale tarinaa jonka sääntöjä ja lainalaisuuksia seuraten elämme ja toimimme, usein täysin päinvastaisin seurauksin kuin kuvittelemme.

Mikä on se syy miksi kulttuurissamme on onnistuttu kääntämään maailman luonnollisin tapahtuma joksikin niin vieraaksi, vaaralliseksi ja luonnosta irralliseksi? Pelkäämme kipua ja elämän epävarmuutta niin kovasti, että kulutamme itsemme loppuun sitä läpi elämämme vältellessämme. Toisaalta voisimme vain avata silmämme ja korvamme ja katsoa hieman ahdasmielistä tapakulttuuriamme syvemmältä ja päättää itse kuinka näemme ja koemme.

Tietoa on kyllä saatavilla ja päätös mielekkäästä tavasta toimia kannattaa jättää itselle, ei neuvolan tädille.

www.imetys.fi

www.kiintymysvanhemmuus.fi

Tiina Kaitaniemi: Luonnollinen Lapsuus

Kirjoittaja on elämänmenoamme ihmettelevä tuore isä.

Materian ja hengen markkinoilla

Teknologia ja sen mukana kasvanut materialistinen hyvinvointi, sekä sitä taitavasti ja päämäärätietoisesti ajava markkinakoneisto, yhdistettynä joidenkin monoteististen uskomusjärjestelmien asemaan äidinmaidosta saatuna ”maailmankarttana” on luonut yhtälön, joka on ajanut ihmisen sairaaksi ja ympäristöstään erilliseksi yksiköksi.

Monoteistiselle maailmankuvalle keskeistä on ajatus siitä, että jumala on maailmasta erillinen entiteetti. Materialistisesta maailmasta erillisenä se johtaa ajatukseen, että luonto kaikkine rikkauksineen on jotain jolla ei ole sielua tai henkeä, josta syntyy omistaja-omistus -suhde luonnon ja myös erilliseksi uskotun ihmisen välille. Monoteististen järjestelmien ja ekologisten ongelmien välille ei tietenkään voi vetää suoraan yhtäläisyysmerkkiä, mutta lähtökohdat tarjoavat ajatusmallin, joka jalostamattomana johtaa helposti tietämättömyyteen ja välinpitämättömyyteen. Taloudellisen hyvinvoinnin myötä luonnon kiertokulku vuodenaikojen osalta vaikuttaa yhä vähemmän elämäämme, koska se Israelilainen appelsiini saadaan jokatapauksessa aterialle päivittäin. Tämä osaltaan eristää ihmistä ympäristöstään.

Mikä tahansa ihmisen hyvinvointia mittaava tutkimus kertoo että perustarpeiden täytyttyä raha ei tuo sisältöä elämään, vaan sitä luovat mm. sosiaaliset suhteet ja kestävää kehitystä tukevat harrastukset, kuten kiireetön nauttiminen elämästä ja ympäristöstä. Kuitenkin näiden asioiden myöntäminen ja emotionaalisten arvojen tunnustaminen ja tavoittelu tuntuvat asialta johon ei uskalleta täydellä sydämellä lähteä. Syitä on varmaan useita. Perusturvan tavoittelu ylipäätään, jonka kanssa tämän päivän pieni ydinperhe on usein aika yksin ja joka on yhteiskunnassamme saanut käsitteenä täysin ylimitoitetut mittasuhteet, on tehokkaasti omaksuttu talutusnuora. Taustalla voi olla myös kulutuskulttuurimme ja kristillisen maailmankuvamme luoma pohja, joka on leikannut ihmisen irti henkisestä perimästään, jolloin meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin hukuttautua valheellisen hyvinvoinnin maailmaan, jota myydään meille halvan viihteen, kertakäyttömaterian ja turhamaisuuden markkinoilla.

Ekologisilla kriiseillä ja tilastofaktoilla pelottelemisella ei ole vaikutusta niin kauan kuin ihmisellä ei ole tasavertaiseen kunnioitukseen pohjautuvaa suhdetta ympäröivään maailmaan ja sen ilmiöihin. Kotiseutunsa ominaisuuksien, rakenteiden ja luonnonrytmien arvostaminen on paitsi yksilön kannalta eheyttävää paikkansa löytämiseksi tässä kiireisessä maailmassa, myös kulttuurillisesti rikastuttavaa liikettä. Kulttuuri, joka rapistaa materian ja hengen väliin erilaisten instituutioiden (niin taivaallisella kuin maallisellakin mandaatilla toimivien) toimesta rakennettua muuria luo kitkaa, joka synnyttää luonnollisella tavalla kestävämpää tapaa jäsentää maailmaa.

Tasapainoisen ja eheän itsen rakentaminen lähtee näiden perimmäisten periaatteiden kyseenalaistamisesta ja rikkomisesta. Kyseenalaistaminen voi ajaa toimimaan kestävällä tavalla yksilökeskeisyyden rakentuessa uudenlaisen, yhteiskunnallisesta moraalikentästä ehkä poikkeavan arvomaailman ympärille. Silloin valinnat eivät synny pakon, pelon ja välttämättömyyden, vaan halun, kunnioituksen ja aidon empatian ehdoilla.