Olen törmännyt viimeaikoina useasti tapauksiin jossa sukuopuolisen tasa-arvon nimissä on menty niin pahasti metsään, että se alkaa olemaan jo vaaraksi ympäristölle.
Tuntuu siltä, että joskus tämä tasa-arvo-ajattelu menee liian pitkälle ja johtaa luontaisen substanssin demonisointiin. Ja jos ei muuten niin tasa-arvoon vedoten vaaditaan ties mitä idioottimaisuuksia. Kovimmat telaketjufeministit tuntuvat vaativan oikeutta olla juuri niin kylmiä sikoja kuin ne kaikkein sovinistisimmat miehet. Mikään vähempi ei ilmeisesti olisi reilua...
YLE Puheella taannoin kuulemassani keskustelussa eräs nimeltä mainitsematon naisliikkeen sankari oli sitä mieltä, että vanhempainvapaata pitäisi pakottaen korvamerkitä isälle, koska vapaaehtoisenakin se ruokkii yhteiskunnallista epäkohtaa jossa äidit joutuvat kuitenkin olemaan kotona. Hienoa, että myös miesten on mahdollista olla jatkossa enemmän kotona tutustumassa uuteen lapseen mutta PÄIVÄÄ? Tuntuuko se niin ylitsepääsemättömältä ajatukselta, että ehkä se esimerkiksi imettämiseen kykenevä naaras joskus vain on parempi vaihtoehto kotona, ihan sukupuoleenkin liittyvistä syistä?
Yksi ilmentymä on myös "sukupuolisensitiivinen kasvatus", jossa pyritään tietoisesti kasvattamaan lasta korostamatta tämän sukupuolta ja erityisesti siihen perinteisesti liittyviä rooleja, leikkejä, ulkoisia merkkejä tms. On helppo ymmärtää mihin tällä pyritään jos ajattelee äärimmäisiä ilmenemismuotoja: konservatiivisia sukupuolirooleja ja stereotyyppisen korostunutta sovinistista käytöstä. Hyvässä ajatuksessa huomio on kuitenkin keskitetty täysin väärään kohteeseen.
Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat voimia jotka ilmenevät meissä kaikissa. Kumpikin polariteetti omaa tyypilliset ominaisuutensa, mutta kumpikaan ei ole itsessään hyvä tai huono, tai paha. Kumpaakin tarvitaan, mutta tasapainossa toisiinsa nähden. Sukupuolisuuden vältteleminen voi johtaa (varsinkin hiemankin väärinymmärrettynä) tielle jossa demonisoidaan jotain ihmiselle hyvin luonnollista kun huomion pitäisi olla intentiossa, eli siinä kuinka tätä luonnollista voimavaraa elämässä käytetään.
Mikseivät pojat saisi leikkiä dinosaurusleikkejä ja tytöt nukkeleikkejä jos lapsen sukupuolen tuoma psyykkinen rakenne tällä tavoin toimintaa ohjaa? Oleellista on luoda lapselle ympäristö jossa hän voi vapaasti toteuttaa itseään, ympäristö jossa on turvallista ja helppoa näyttää tunteensa ja ympäristö jossa niihin myös vastataan. Jos vanhemmat ovat yhteiskunnallisesti tiedostavia, tasapainoisia ja empaattisia, myös lapsista suurella todennäköisyydellä tulee sellaisia. Maskuliinisuus korostuu yhteiskunnassamme, miksi siitä myös herkästi tehdään itsessään tarinan vihulainen. Pidetään kuitenkin huomio intentiossa. Voimaa sen tasapainoiseen kanavoimiseen tarvitaan kummastakin polariteetista.
Ihmisellä on luontainen taipumus ajatella kaksinapaisesti eikä sukupuolisensitiivisen kasvatuksen periaate ainakaan vähennä taipumusta mustavalkoiseen asian jäsentämiseen, sillä siinä huomio viedään sosio-kulttuurisesta viitekehyksestä ihmisen luonnollisten ominaisuuksien arvokkuuden kyseenalaistamiseen. Ikävässä tapauksessa sensitiivisyys muuttuu neutraaliudeksi ja sitten saammekin näitä esimerkkejä joissa lapsen nimi on Ruu, hänen sukupuoltaan ei suostuta kertomaan kellekään (itselleenkään), eivätkä vanhemmatkaan kutsu itseään lapselle äidiksi ja isäksi vaan jollakin sukupuolineutraalilla nimellä. Ja sairaita ihmisiähän siitä seuraa.
Hieman vähemmän tätä tasa-arvoa minulle, kiitos. Voimme korostaa sukupuolieroja positiivisina asioina ja keskittyä siihen, että voimme valita arvomme, prioriteettimme ja kohtalomme. Tasa-arvon näkeminen jonkinlaisena mukautumisena miesten rooliin, on yhtä lailla rappeuttavaa kuin on ylipäätään elää yltiömaskuliinisessa maailmassa jossa ei ole tilaa inhimillisille arvoille.
