On vielä palattava hieman edelliseen kirjoitukseeni. Aatteetonta toimintaa on vaikea kuvitella olevan olemassakaan. Pohjalla lepää aina jokin ideologia joka määrittää oikean ja väärän, asioiden väliset tärkeyssuhteet ja millaisten asioiden puolesta ollaan valmiita tekemään henkilökohtaisia uhrauksia. Ihmisellä on luontainen taipumus ajatella kovin kaksinapaisesti ja ideologia on se joka tekee mustan mustaksi ja valkoisen valkoiseksi.
Aatteita on monenlaisia, mutta millainen aate koskettaa ihmistä? Mikä on se substanssi joka koskettaa ihmisenä olemisen syvimpia osia? Markkinatalous on mahdollistanut meille ennennäkemättömän hyvinvoinnin, mutta voiko talouskasvun ja mahdollisen "pragmaattisesti" sen jatkuvuuteen tähtäävän toiminnan ytimestä löytyä sitä substanssia jota haemme?
Kysyin Pekka Haavistolta keskustelutilaisuudessaan hänen mielipidettään aatepohjan tärkeydestä poliittisen päätöksenteon keskiössä. Hän kertoi rauhansovittelutehtävissä Etelä-Afrikassa tapaamansa islamistikapinallisen kertoneen etteivät he vihaa länsimaalaisia koska me olemme kristittyjä. He vihaavat meitä koska me olemme huonoja kristittyjä. Tämä on mielestäni hyvä tiivistys vaikka se vähintäänkin kyseenalaista traditiota kannattavan henkilön sanomaa onkin. Uuden sillisalaattihallituksen kasaansaaminen on varmasti ollut vaikea rasti, mutta ideologia olisi se ankkuri joka maadoittaa meidät toiminnan keskipisteeseen, siihen mitä haluamme ihmisinä sisimmältämme olla, inhimillisinä olentoina.
Inhimilliset arvot ja empatia, eriarvoisuuden väheneminen ja ekologisen kuormituksen väheneminen eivät toteudu jos emme uskalla avoimesti tunnustaa väriä. Ne eivät toteudu siksi, että ne vaativat uhrauksia. Ne eivät toteudu ilman ihmisiä jotka ovat valmiita luopumaan omastaan toisen hyväksi, valmiita tyytymään vähempään, valmiita muuttumaan, valmiita avaamaan silmänsä maailman ihmeellisyydelle. Vain inhimilliseltä pohjalta ponnistava ideologia voi luoda voimavarat tällaiselle muutokselle.
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
tiistai 4. lokakuuta 2011
Jumala on kuollut.
Uudesta Vihreästä Langasta löytyvässä Niemeläisen kolumnissa kauhistellaan Jyrki Kataisen Pääministerin haastattelutunnin ilmoitusta, että hänen hallituksellaan ei ole yhteistä aatteellista pohjaa - Hallitus suhtautuu asioihin "pragmaattisesti" eli käytännöllisesti.
Kertooko tällainen ideologisesti kuollut keskushallinto jotain kulttuurimme tilasta? Kulttuurin ytimessä lähes kaikkina aikoina on keskeisenä elementtinä ollut uskonto, mutta mitä länsimaisen konsumerismin ympärille rakentuneen "pragmaattisuuden" ytimestä voidaan löytää? Millaista arvoa aatteeton politiikka voi antaa moraalisille ominaisuuksille tai ainutkertaiselle yksilölle?
Aatteessa ihminen kohtaa toisen ja tuntee tulevansa osaksi yhteisöä. Tämä yhdistävä voima on nähtävissä niin hyvässä kuin pahassakin, mutta me jokainen sen jossain muodossa tarvitsemme. Tarvitsemme jotain joka merkityksellistää elämämme ja pelastaa meidät kosmiselta yksinäisyydeltä. Uskonto/Aate voi merkityksellistää yksilön elämän äärettömässä potentiaalissaan, mutta mistä ammennamme luomisvoimaamme kun jumalkuviamme ovat rationalismi, tehokkuus ja mammona?
Onneksi länsimainenkaan kulttuuri ei ole se kehityksen korkein aste. Se elää ja muovautuu kulttuurien puristuksessa. Jumalkuvamme vaihtuvat taas ja ehkä jonain päivänä tässä yhtiön kaltaisessa persoonattomassa koneistossa aletaan taas havaitsemaan yhteisön piirteitä. Siihen asti voimme inhimillisten arvojen kadotessa nyökytellä Nietzschen huomiolle: Jumala on kuollut. Me tapoimme hänet.
Kertooko tällainen ideologisesti kuollut keskushallinto jotain kulttuurimme tilasta? Kulttuurin ytimessä lähes kaikkina aikoina on keskeisenä elementtinä ollut uskonto, mutta mitä länsimaisen konsumerismin ympärille rakentuneen "pragmaattisuuden" ytimestä voidaan löytää? Millaista arvoa aatteeton politiikka voi antaa moraalisille ominaisuuksille tai ainutkertaiselle yksilölle?
Aatteessa ihminen kohtaa toisen ja tuntee tulevansa osaksi yhteisöä. Tämä yhdistävä voima on nähtävissä niin hyvässä kuin pahassakin, mutta me jokainen sen jossain muodossa tarvitsemme. Tarvitsemme jotain joka merkityksellistää elämämme ja pelastaa meidät kosmiselta yksinäisyydeltä. Uskonto/Aate voi merkityksellistää yksilön elämän äärettömässä potentiaalissaan, mutta mistä ammennamme luomisvoimaamme kun jumalkuviamme ovat rationalismi, tehokkuus ja mammona?
Onneksi länsimainenkaan kulttuuri ei ole se kehityksen korkein aste. Se elää ja muovautuu kulttuurien puristuksessa. Jumalkuvamme vaihtuvat taas ja ehkä jonain päivänä tässä yhtiön kaltaisessa persoonattomassa koneistossa aletaan taas havaitsemaan yhteisön piirteitä. Siihen asti voimme inhimillisten arvojen kadotessa nyökytellä Nietzschen huomiolle: Jumala on kuollut. Me tapoimme hänet.
torstai 22. syyskuuta 2011
Tieteen metafysiikkaa
Millainen sija hengellisyydellä voi olla psykologian ideologisesti toki laajaltikin eriytyneiden suuntausten tutkimuksessa ja soveltamisessa? Mielenkiintoinen kysymys, joka on tullut vastaan opintojen aloittamisen yhteydessä. Vähemmän leimaavasti ilmaistuna: kuinka subjektiivinen kokemus sopii yhteen pääosin mitattaville prosesseille kumartavan modernin tieteen kanssa. Kysymys voidaan asettaa myös toisin päin.
Kysymys ei ole noussut pintaan IT-alalla työskennellessä, mutta sellaiset asiat kuin aidon minuuden tavoittelu, mielen sisäisen substanssin etsiminen, lepäävät alueella jonka kategorisointiin käytetty nimi on vain henkilökohtaisesta mieltymyksestä kiinni. Niitä voidaan käsitellä yhtä niin psykologisten teorioiden kuin vaikkapa esoteeristen initiaatiorakenteiden puitteissa.
Pohjimmiltaan kyse on usein vain siitä millaisella nimellä jotain sisäistä prosessia on mielekästä kutsua. Subjektiivinen kokemus on kokijalleen äärimmäisen totta, matemaattisen todistuksen puuttumisesta huolimatta. Se kuinka haluamme erilaisia ilmiöitä kategorisoida, millaiset maailmankatsomukset ja metodit maailman kokemiseen ja siinä mielekkäästi elämiseen itsellemme merkityksellistämme ja mitkä suorastaan demonisoimme, on sosio-kulttuurisen liikehdinnän tulosta. Se ei rajoitu vain periaatteelliseen vastakkainasetteluun rationalismin ja metafysiikan välillä, vaan sisältää voimakkaita moraalisesti latautuneita stigmoja jotka ohjaavat tapaamme jäsentää ja kokea maailmaa myös näiden napojen välillä.
Jos on valmis kyseenalaistamaan tällaisen lokeroinnin absoluuttisuuden ja tarpeellisuuden ylipäätään, ei pyhän kokemuksen ja tieteellisen rationalismin välillä tarvitse käydä arvotaistelua. Varsinkin mustavalkoinen joko-tai -tyyppinen keskustelu johtuu useimmiten hedelmättömästä tavasta yrittää ymmärtää yksilön elämään sisältyvien metafyysisten aspektien luonnetta rationaalisen järkiperäistämisen kautta.
Kysymyksen syntymisen taustalla ei olekaan näiden alueiden yhteensopivuus henkilökohtaisella tasolla, vaan juuri edellämainitun "älyllisen uhrauksen" vaatimus. Henkilökohtaisella tasolla tällainen voi olla joko toisarvoista tai hyvin keskeistä, ihmisen persoonallisuudesta riippuen. Sosiaalisessa kanssakäymisessä sillä on kuitenkin yksilöstä riippumattomia vaikutuksia.
Tehokkaan terapiasuhteen taustalla on inhimillinen tasavertainen suhde, yhteistyösopimus asiakkaan ja terapeutin välillä (terapeuttinen allianssi). Kuitenkin tietynlaisen auktoriteetin olemassaolon on havaittu kuuluvan toimivaan terapiasuhteeseen. Asiakkaan on nähtävä terapeutti ammattimaisena alansa asiantuntijana jolle psyykensä ovia on turvallista avata. Tämä voi olla yksi syy miksi epäortodoksisten tapojen ja uskomusten julkituominen ja sitä kautta mahdollisten maineriskien luominen yhteisössä voidaan kokea vaaralliseksi, vaikka sen pitäisikin työstään erillään.
Yksiselitteistä vastausta kysymykseen ei ole olemassakaan, mutta kyky demystifioida sosio-kulttuurillisia ja moraalisia rakenteita, sekä aito arvostus subjektiivisen kokemuksen todellisuuteen ja vaikutuksiin, voivat olla terapeuttisessa työssä arvokkaita ominaisuuksia, niiden tarjotessa neutraalia kasvupohjaa jolta itsehavainnointia ja mielekästä tapaa elää lähdetään rakentamaan. Metodeja heräämiseen tarjoaa niin kognitiivinen psykologia kuin metafysiikkakin ja ilman etukäteen päätettyä kategorisointia voi metodien ryhmitteleminen olla vaikeampaa kuin äidinmaidosta opittu värimaailma antaisi olettaa.
Kysymys ei ole noussut pintaan IT-alalla työskennellessä, mutta sellaiset asiat kuin aidon minuuden tavoittelu, mielen sisäisen substanssin etsiminen, lepäävät alueella jonka kategorisointiin käytetty nimi on vain henkilökohtaisesta mieltymyksestä kiinni. Niitä voidaan käsitellä yhtä niin psykologisten teorioiden kuin vaikkapa esoteeristen initiaatiorakenteiden puitteissa.
Eriyttämisen tarpeen taustalla on kyse oikeastaan laajemmasta kulttuurillisesta mentaliteetista jonka mukaan hengellisen substanssin sisällyttäminen elämään pakottaa yksilön läpikäymään jonkinlaisen älyllisen uhrauksen. Uhrauksen jossa pyhän (käyttääkseni Mircea Eliaden termiä pyhän ja profaanin konsepteista) kokemuksen oikeutus lunastetaan rationalismin hylkäämisellä.
Kahtiajaon taustalla voi olla paitsi modernin luonnontieteen itselleen asettamien periaatteiden mukainen ydintehtävä maailmankaikkeuden mekanistisen luonteen selvittämisestä olettaen, että kaikki ilmiöt ovat selitettävissä matemaattisesti, myös tarkoitukseen ja arvoon liittyvien pohdintojen karsastaminen. Maailmankatsomusten pohtiminen on sysätty uskonnolle ja filosofialle, joissa myös sisäiselle kokemukselle on luvallista antaa arvoa.
Psykologia menee tieteenalana jonnekin välimaastoon sisältäen niin subjektiivista kokemusta arvostavia kuin mitattavissa olevaan tilastoitavaan aineistoonkin pohjautuvia osa-alueita. Sisäisen aidon itsen löytämisen keskeiseksi prosessiksi nostaneista psykologian uranuurtajista ehkä mielenkiintoisimpia on C. G. Jung, joka kutsui tätä läpi elämän jatkuvaa prosessia individuaatioksi. Selkeämmin modernin tieteen hyväksymissä puitteissa harjoitettua itsehavainnointia (introspektio) on moitittu erityisesti sen subjektiivisuuden vuoksi, mutta varsinkin ei-tunnustuksellisten metafyysisten traditioiden järjestelmissä on näillä prosesseilla keskeinen asema.
Kahtiajaon taustalla voi olla paitsi modernin luonnontieteen itselleen asettamien periaatteiden mukainen ydintehtävä maailmankaikkeuden mekanistisen luonteen selvittämisestä olettaen, että kaikki ilmiöt ovat selitettävissä matemaattisesti, myös tarkoitukseen ja arvoon liittyvien pohdintojen karsastaminen. Maailmankatsomusten pohtiminen on sysätty uskonnolle ja filosofialle, joissa myös sisäiselle kokemukselle on luvallista antaa arvoa.
Psykologia menee tieteenalana jonnekin välimaastoon sisältäen niin subjektiivista kokemusta arvostavia kuin mitattavissa olevaan tilastoitavaan aineistoonkin pohjautuvia osa-alueita. Sisäisen aidon itsen löytämisen keskeiseksi prosessiksi nostaneista psykologian uranuurtajista ehkä mielenkiintoisimpia on C. G. Jung, joka kutsui tätä läpi elämän jatkuvaa prosessia individuaatioksi. Selkeämmin modernin tieteen hyväksymissä puitteissa harjoitettua itsehavainnointia (introspektio) on moitittu erityisesti sen subjektiivisuuden vuoksi, mutta varsinkin ei-tunnustuksellisten metafyysisten traditioiden järjestelmissä on näillä prosesseilla keskeinen asema.
Pohjimmiltaan kyse on usein vain siitä millaisella nimellä jotain sisäistä prosessia on mielekästä kutsua. Subjektiivinen kokemus on kokijalleen äärimmäisen totta, matemaattisen todistuksen puuttumisesta huolimatta. Se kuinka haluamme erilaisia ilmiöitä kategorisoida, millaiset maailmankatsomukset ja metodit maailman kokemiseen ja siinä mielekkäästi elämiseen itsellemme merkityksellistämme ja mitkä suorastaan demonisoimme, on sosio-kulttuurisen liikehdinnän tulosta. Se ei rajoitu vain periaatteelliseen vastakkainasetteluun rationalismin ja metafysiikan välillä, vaan sisältää voimakkaita moraalisesti latautuneita stigmoja jotka ohjaavat tapaamme jäsentää ja kokea maailmaa myös näiden napojen välillä.
Jos on valmis kyseenalaistamaan tällaisen lokeroinnin absoluuttisuuden ja tarpeellisuuden ylipäätään, ei pyhän kokemuksen ja tieteellisen rationalismin välillä tarvitse käydä arvotaistelua. Varsinkin mustavalkoinen joko-tai -tyyppinen keskustelu johtuu useimmiten hedelmättömästä tavasta yrittää ymmärtää yksilön elämään sisältyvien metafyysisten aspektien luonnetta rationaalisen järkiperäistämisen kautta.
Kysymyksen syntymisen taustalla ei olekaan näiden alueiden yhteensopivuus henkilökohtaisella tasolla, vaan juuri edellämainitun "älyllisen uhrauksen" vaatimus. Henkilökohtaisella tasolla tällainen voi olla joko toisarvoista tai hyvin keskeistä, ihmisen persoonallisuudesta riippuen. Sosiaalisessa kanssakäymisessä sillä on kuitenkin yksilöstä riippumattomia vaikutuksia.
Tehokkaan terapiasuhteen taustalla on inhimillinen tasavertainen suhde, yhteistyösopimus asiakkaan ja terapeutin välillä (terapeuttinen allianssi). Kuitenkin tietynlaisen auktoriteetin olemassaolon on havaittu kuuluvan toimivaan terapiasuhteeseen. Asiakkaan on nähtävä terapeutti ammattimaisena alansa asiantuntijana jolle psyykensä ovia on turvallista avata. Tämä voi olla yksi syy miksi epäortodoksisten tapojen ja uskomusten julkituominen ja sitä kautta mahdollisten maineriskien luominen yhteisössä voidaan kokea vaaralliseksi, vaikka sen pitäisikin työstään erillään.
Yksiselitteistä vastausta kysymykseen ei ole olemassakaan, mutta kyky demystifioida sosio-kulttuurillisia ja moraalisia rakenteita, sekä aito arvostus subjektiivisen kokemuksen todellisuuteen ja vaikutuksiin, voivat olla terapeuttisessa työssä arvokkaita ominaisuuksia, niiden tarjotessa neutraalia kasvupohjaa jolta itsehavainnointia ja mielekästä tapaa elää lähdetään rakentamaan. Metodeja heräämiseen tarjoaa niin kognitiivinen psykologia kuin metafysiikkakin ja ilman etukäteen päätettyä kategorisointia voi metodien ryhmitteleminen olla vaikeampaa kuin äidinmaidosta opittu värimaailma antaisi olettaa.
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Kapitalismin alttarilla
Uusimman Vihreän Langan jutussa "Humanistit rahan asialla" Arvopaperi-lehden toimittajana työskentelevä Tommi Melender antaa aika kylmäävän kuvauksen aikamme hengestä puhuttaessa sukupolvemme älykkäimpien ja kyvykkäimpien yksilöiden halusta tehdä vain rahaa.
"Ajatus siitä, että näillä keinottelijoilla on tehokkaammat tietokoneet kuin Nasalla ja että he käyttävät koko älyllisen kapasiteettinsa siihen, että he etsivät markkinoilta hinnoitteluvirheitä, on hirveä".
Sukupolvemme älykkäimpien ihmisten määritelmästä voidaan tietenkin olla montaa mieltä mutta ajatus siitä, että kapitalistisen maailman rikkain (lue: vaikutusvaltaisin) eliitti muodostuu siten, että supertehokkaat tietokoneet haistelevat markkinoilta virheitä ja tekevät automatisoitua kauppaa, pistää miettimään mitä järkeä tässä on? Mihin todellisuuteen tällainen toiminta perustuu? Ainakin olemme valmiita uhraamaan koko olemuksemme tällä alttarilla.
"Ajatus siitä, että näillä keinottelijoilla on tehokkaammat tietokoneet kuin Nasalla ja että he käyttävät koko älyllisen kapasiteettinsa siihen, että he etsivät markkinoilta hinnoitteluvirheitä, on hirveä".
Sukupolvemme älykkäimpien ihmisten määritelmästä voidaan tietenkin olla montaa mieltä mutta ajatus siitä, että kapitalistisen maailman rikkain (lue: vaikutusvaltaisin) eliitti muodostuu siten, että supertehokkaat tietokoneet haistelevat markkinoilta virheitä ja tekevät automatisoitua kauppaa, pistää miettimään mitä järkeä tässä on? Mihin todellisuuteen tällainen toiminta perustuu? Ainakin olemme valmiita uhraamaan koko olemuksemme tällä alttarilla.
lauantai 10. syyskuuta 2011
Jyväskylä tekee ilmastopolitiikkaa.
"Jyväskylän valtuusto on hyväksynyt Jyväskylälle ilmasto-ohjelman kokouksessaan 22.8.2011. Ilmasto-ohjelman on tarkoitus nostaa ilmastonmutoksen torjuminen kaikkea politiikkaa läpileikkaavaksi teemaksi. Ilmasto-ohjelmassa on asetettu Jyväskylälle tavoitteeksi leikata päästöjä 20% vuoteen 2020 vuoden 2005 tasosta." - Ote vihreän valtuustoryhmän tiedotteesta 23.8.2011.
On erinomaisen hieno asia, että tuoreella (toistamiseen) kotikaupungillani ylipäätään on ilmasto-ohjelma. Tavoite on asetettu tarpeeksi lähelle, kahdeksan vuoden päähän, ollakseen konkreettiselta tuntuva, mutta sisällöltään ohjelma herätti silti hieman kahtiajakoisia tuntemuksia.
Ohjelmassa on nostettu useaan otteeseen pinnalle ideologisen tiedottamisen ja valveutuneisuuden lisäämisen tärkeys yksittäisten kaupunkilaisten arjessa. Internet-pohjainen kimppakyytipalvelu on mielestäni loistava esimerkki jokaista konkreettisesti koskettavasta palvelusta, jossa yhdistyy mahdollisuus hyötyä taloudellisesti ekologisesta ratkaisusta, mutta myös potentiaali yhteisöllisyyden lisääntymiseen omalla asuinalueella, mikä on mittaamattoman arvokasta inhimillisen hyvinvoinnin edistäjänä. Miksi rajoittaa tätä kimppakyyteihin? Samaa periaatetta voisi laajentaa koskemaan mitä tahansa työkalujen lainausringistä lapsenhoitoon (yhteisöllisyyden tiivistyessä).
Ohjelma sisältää paljon konkreettisiä välineitä päästöjen leikkaamiseen, mutta hengeltään ohjelman punaisena lankana on kuitenkin usein ajatus etsiä tapoja kuluttaa tehokkaammin, kun mielestäni keskeinen ideologinen liike pitäisi olla kohti vähemmän kuluttavaa yhteiskuntaa.
Energiatehokkaan rakentamisen ennakko-ohjauksen järjestäminen on sinällään hyvä ajatus, mutta pohjimmiltaan kyse ei ole vain rakennustekniikasta vaan tarvemaailmaailmasta joka ihmisillä tänä päivänä asumisen suhteen on. Asuntomessut ovat ylimitoitettuine lukaaleineen malliesimerkki materialistisesta turhamaisuudesta ja puurakentamisen esitteleminen siellä on mielestäni hieman ulkokultaista jos siihen ei sisälly viestiä pröystäilevää ja tuhlailevaa asumistyyliä vastaan, sitoi se puu nyt materiaalina sitten hitusen hiiltä tai ei.
Passiivirakentamiseen en ole niin paljoa perehtynyt, että uskaltaisin siihen kauheasti ottaa kantaa, mutta jos hometaloja ilmaantuu tiukasta kilpailusta ja holtittomasta rakentamisesta johtuen jatkossakin samaan tahtiin kuin Jyväskylässä nyt, en lähtisi aivan ensimmäisenä rahojani täysin tiiviin rakentamisen pitkäikäisyyden puolesta veikkaamaan.
Kaupungin ruokapalvelun lähi-, luomu-, ja sesongin mukaiseen-, sekä kasvisruokaan painottaminen oli mukavaa luettavaa, vaikka ainakin ilmasto-ohjelman puitteissa puhutaan vain epämääräisistä "pyrkimyksistä" tehdä sitä ja tätä. Olen asunut viimeisen 4 vuotta Lapua-Seinäjoki -akselilla, jossa julkinen sektori säväytti puolitoista vuotta sitten kilpailuttamalla kaikki julkisen sektorin ruokahankinnat siten, että perunaa ja marjoja tuotiin Puolasta, broileria Thaimaasta (kesken lintuinfluenssaan liittyvien tuontikieltojen. Myöskään Thaimaalaisten harrastama rutiiniluonteinen antibiootin syöttäminen linnuille ei tuntunut haittavaan) ja muuta lihaa ties mistä. Samaan aikaan Atria työllistää Seinäjoella muutaman tuhatta ihmistä ruokateollisuudessa.
Oli kyse sitten ruuasta tai mistä tahansa, julkisen sektorin kilpailutuksiin liittyvä hankintalaki määrää jäykät raamit päätöksenteolle. Kotiinpäin vetämisen estämiseksi täytyy etukäteen kyetä kirjaamaan hyvin yksiselitteisesti kilpailutuksen ratkaisua ohjaavien ominaisuuksien painotukset. Hinta on yksinkertainen mittari ja varmasti ostoista vastaavalle helppo tapa hoitaa homma kotiin ilman pelkoa markkinatuomioistuimen kanssa asioimisesta kun taas ideologisia arvoja voi kankean järjestelmän puitteissa olla hankalampi muuttaa mitattaviksi määreiksi.
Tämän valossa ja ylipäätään yhteiskunnallisen talous- ja normiohjauksen puuttuessa on yksittäisen kunnan tasapainoiltava omien ideologisten valintojensa ja vallitsevan poliittisen ja kulttuurillisen ilmapiirin välillä. Vaikeaa se varmasti on mutta ekologisen vastuunkannon toivoisi olevan kuitenkin jotain muutakin kuin viestintäosaston viherpesua, joka ammutaan alas ensimmäisenä kun aletaan katselemaan mitä sinne viivan alle excelissä jää.
Ainakin päätöksenteon soisi olevan tarpeeksi läpinäkyvää ja avointa, jotta kansalainen näkisi minkä väriset silmälasit päässä maailmaa on katseltu kun päätöksiä on tehty. Joissakin kunnissa asian suhteen on oltu rohkeampia, kuten Kuopiossa jossa päätöksenteon yhteydessä kirjataan päätöksiin onko toiminta ilmasto-ohjelman hengen mukaista vai vastaista. Jyväskylässä ei haluttu vielä näin suurta roolia ekologiselle näkökulmalle antaa, mutta suunta on ehdottoman hyvä.
--
Edit. 13.9
Yöllisten kirjoitustuokioiden jäljiltä tekstiä jäsennetty ja asiaa hieman lisäilty kirjoituksen johdonmukaistamiseksi.
On erinomaisen hieno asia, että tuoreella (toistamiseen) kotikaupungillani ylipäätään on ilmasto-ohjelma. Tavoite on asetettu tarpeeksi lähelle, kahdeksan vuoden päähän, ollakseen konkreettiselta tuntuva, mutta sisällöltään ohjelma herätti silti hieman kahtiajakoisia tuntemuksia.
Ohjelmassa on nostettu useaan otteeseen pinnalle ideologisen tiedottamisen ja valveutuneisuuden lisäämisen tärkeys yksittäisten kaupunkilaisten arjessa. Internet-pohjainen kimppakyytipalvelu on mielestäni loistava esimerkki jokaista konkreettisesti koskettavasta palvelusta, jossa yhdistyy mahdollisuus hyötyä taloudellisesti ekologisesta ratkaisusta, mutta myös potentiaali yhteisöllisyyden lisääntymiseen omalla asuinalueella, mikä on mittaamattoman arvokasta inhimillisen hyvinvoinnin edistäjänä. Miksi rajoittaa tätä kimppakyyteihin? Samaa periaatetta voisi laajentaa koskemaan mitä tahansa työkalujen lainausringistä lapsenhoitoon (yhteisöllisyyden tiivistyessä).
Ohjelma sisältää paljon konkreettisiä välineitä päästöjen leikkaamiseen, mutta hengeltään ohjelman punaisena lankana on kuitenkin usein ajatus etsiä tapoja kuluttaa tehokkaammin, kun mielestäni keskeinen ideologinen liike pitäisi olla kohti vähemmän kuluttavaa yhteiskuntaa.
Energiatehokkaan rakentamisen ennakko-ohjauksen järjestäminen on sinällään hyvä ajatus, mutta pohjimmiltaan kyse ei ole vain rakennustekniikasta vaan tarvemaailmaailmasta joka ihmisillä tänä päivänä asumisen suhteen on. Asuntomessut ovat ylimitoitettuine lukaaleineen malliesimerkki materialistisesta turhamaisuudesta ja puurakentamisen esitteleminen siellä on mielestäni hieman ulkokultaista jos siihen ei sisälly viestiä pröystäilevää ja tuhlailevaa asumistyyliä vastaan, sitoi se puu nyt materiaalina sitten hitusen hiiltä tai ei.
Passiivirakentamiseen en ole niin paljoa perehtynyt, että uskaltaisin siihen kauheasti ottaa kantaa, mutta jos hometaloja ilmaantuu tiukasta kilpailusta ja holtittomasta rakentamisesta johtuen jatkossakin samaan tahtiin kuin Jyväskylässä nyt, en lähtisi aivan ensimmäisenä rahojani täysin tiiviin rakentamisen pitkäikäisyyden puolesta veikkaamaan.
Kaupungin ruokapalvelun lähi-, luomu-, ja sesongin mukaiseen-, sekä kasvisruokaan painottaminen oli mukavaa luettavaa, vaikka ainakin ilmasto-ohjelman puitteissa puhutaan vain epämääräisistä "pyrkimyksistä" tehdä sitä ja tätä. Olen asunut viimeisen 4 vuotta Lapua-Seinäjoki -akselilla, jossa julkinen sektori säväytti puolitoista vuotta sitten kilpailuttamalla kaikki julkisen sektorin ruokahankinnat siten, että perunaa ja marjoja tuotiin Puolasta, broileria Thaimaasta (kesken lintuinfluenssaan liittyvien tuontikieltojen. Myöskään Thaimaalaisten harrastama rutiiniluonteinen antibiootin syöttäminen linnuille ei tuntunut haittavaan) ja muuta lihaa ties mistä. Samaan aikaan Atria työllistää Seinäjoella muutaman tuhatta ihmistä ruokateollisuudessa.
Oli kyse sitten ruuasta tai mistä tahansa, julkisen sektorin kilpailutuksiin liittyvä hankintalaki määrää jäykät raamit päätöksenteolle. Kotiinpäin vetämisen estämiseksi täytyy etukäteen kyetä kirjaamaan hyvin yksiselitteisesti kilpailutuksen ratkaisua ohjaavien ominaisuuksien painotukset. Hinta on yksinkertainen mittari ja varmasti ostoista vastaavalle helppo tapa hoitaa homma kotiin ilman pelkoa markkinatuomioistuimen kanssa asioimisesta kun taas ideologisia arvoja voi kankean järjestelmän puitteissa olla hankalampi muuttaa mitattaviksi määreiksi.
Tämän valossa ja ylipäätään yhteiskunnallisen talous- ja normiohjauksen puuttuessa on yksittäisen kunnan tasapainoiltava omien ideologisten valintojensa ja vallitsevan poliittisen ja kulttuurillisen ilmapiirin välillä. Vaikeaa se varmasti on mutta ekologisen vastuunkannon toivoisi olevan kuitenkin jotain muutakin kuin viestintäosaston viherpesua, joka ammutaan alas ensimmäisenä kun aletaan katselemaan mitä sinne viivan alle excelissä jää.
Ainakin päätöksenteon soisi olevan tarpeeksi läpinäkyvää ja avointa, jotta kansalainen näkisi minkä väriset silmälasit päässä maailmaa on katseltu kun päätöksiä on tehty. Joissakin kunnissa asian suhteen on oltu rohkeampia, kuten Kuopiossa jossa päätöksenteon yhteydessä kirjataan päätöksiin onko toiminta ilmasto-ohjelman hengen mukaista vai vastaista. Jyväskylässä ei haluttu vielä näin suurta roolia ekologiselle näkökulmalle antaa, mutta suunta on ehdottoman hyvä.
--
Edit. 13.9
Yöllisten kirjoitustuokioiden jäljiltä tekstiä jäsennetty ja asiaa hieman lisäilty kirjoituksen johdonmukaistamiseksi.
perjantai 19. elokuuta 2011
Tarkoitus ei pyhitä keinoja
Kirjoitus on jatkopohdintaa aikaisempaan maahanmuuttoon liittyvään kirjoitukseeni, jonka taustana oli problematiikka hyvän tarkoituksen ja keinojen välillä.
Mitä suuremmalla auktoriteetilla johonkin ideologiaan suhtaudutaan, sitä fanaattisemmaksi tulevat sen tunnustajat ja sitä armottomampia he ovat tehdessään aatteentunnossaan kansastaan ja koko maailmasta onnellisempaa paikkaa elää. Tämä ei koske vain uskonnollisia traditioita vaan mitä tahansa rakennelmia joilla ME erotetaan HEISTÄ. Kommunismi, kapitalismi, katolilaisuus... Onko isänmaallisuus sen kummempi rakennelma kuin nämä muutkaan? Onko tämä kollektiivinen itserakkaus, jota kansallistunnoksikin kutsutaan, vain yksi tarpeeton opittu skeema, vaikkakin evolutiivisesti luontainen, jonka pohjalta syntyy hyvien ihmisten huono maailma?
Niin tai näin, rajoilla on joka tapauksessa tapana siirtyä, yhteisöillä yhdistyä ja moraalilla elää. Vai mitä mieltä olisi 50 vuotta sitten elänyt yhdysvaltalainen jos hänelle kerrottaisiin mistä kaikista epidermiksen kerroksista vuonna 2011 valkoista taloa hallitsevalta mieheltä löytyy melanosyyttejä?
Ihmiset kaikkialla maailmassa koostuvat pääpiirteittäin varmaan samoista aineksista kuin mekin. Olemme vanhempia, poikia ja tyttäriä, jollain tasolla inhimillistä hyvää hyväksyviä ja pahaa paheksuvia. Kuitenkin: ”Helvetti on täynnä hyvää tahtoa ja hyviä toiveita”.
Keinoja ei voi pyhittää päämäärällä. Emme voi haaveilla ajasta, jolloin kaikki tekevät kuten me hyväksi ja oikeaksi koemme. Ainoa todellinen ja mahdollinen muutos on se, joka tapahtuu meissä itsessämme tässä ja nyt. Todellinen päämäärä elää ainostaan nykyisessä toiminnassamme.
maanantai 8. elokuuta 2011
Ihmisoikeuksien suhteellisuudesta
Yksilön oikeudet tuntuvat olevan päivän polttava aihe ja sananvapauden varjolla oikeutetaan monenlaisen materiaalin julkituontia, yhteiskunta-/maahanmuuttokritiikistä paskan syöntiin. Oikeuksiin puuttuminen rikkoo välittömästi voimasanoista suurinta – ihmisoikeuksia. Jos ihmisellä on oikeus tehdä mitä tahansa, milloin tahansa ja miten tahansa, niin kauan kuin se on vain lain silmissä ”sallittua”, johtaako se jossain vaiheessa tilaan jossa yhteisö sairastuu?
Ihmiset ovat keskimäärin kiinnostuneempia oikeuksistaan kuin velvollisuuksistaan, joiden usein ajatellaan vähenevän materialistisen hyvinvoinnin lisääntyessä. Länsimaissa ihmisoikeuksien tarkoituksena koetaan olevan hyvin individualistisen maailmankuvan turvaaminen, yksilön jalustalle nostaminen. Periaatteessa näin pitää ollakin.
Utopistiset yhteiskuntakokeilut kuten kommunismi perustuvat ajatukselle, että yksilöt ovat vain pieniä rattaita suuressa koneistossa ja kun yhteiskunta rakennetaan alusta loppuun vallassa olevan elimen ideaalia kuvastamaan, pitäisi koneessa olevan yksilön mukautua tähän ideaaliin ja toimia oman hyvinvointinsakin kustannuksella tämän suuremman kollektiivin hyödyksi. Kuten historia ja nykypäivänkin maailmanpolitiikka osoittaa, tällainen kone ei toimi ainakaan ilman rautaista ylläpitoa.
Yhteiskunta voi hyvin vain kun yksilöt kunnioittavat lakeja, eivät pakosta vaan henkilökohtaisen moraalitajunsa ohjaamina. Yhteiskunnan perusarvojen taas tulisi pohjautua sellaisiin lainalaisuuksiin, jotka toteutuvat kulttuurista ja elämänmuodosta riippumatta. Kaikki olennot tavoittelevat hyvinvointia ja kaikilla olennoilla on sama oikeus se myös saavuttaa. Kaikki haluavat vapautua kurjuudesta.
Ihmisoikeuksia ei voi tarkastella sinällään, nostamatta rinnalle kysymystä ihmisen vastuusta. Vastuuntunto syntyy ihmisen kypsyydestä, ei rajoittavista laista. individualismia ei tule vastustaa vaan sisäisen kasvun mahdollistavia arvoja ja periaatteita tulee ylläpitää ja ravita.
Yksilön ja yhteisön etujen ja oikeuksien pohtiminen voi tällöin saada hieman monisyisempia värejä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)