Aatteesta ja aatteettomuudesta

On vielä palattava hieman edelliseen kirjoitukseeni. Aatteetonta toimintaa on vaikea kuvitella olevan olemassakaan. Pohjalla lepää aina jokin ideologia joka määrittää oikean ja väärän, asioiden väliset tärkeyssuhteet ja millaisten asioiden puolesta ollaan valmiita tekemään henkilökohtaisia uhrauksia. Ihmisellä on luontainen taipumus ajatella kovin kaksinapaisesti ja ideologia on se joka tekee mustan mustaksi ja valkoisen valkoiseksi.

Aatteita on monenlaisia, mutta millainen aate koskettaa ihmistä? Mikä on se substanssi joka koskettaa ihmisenä olemisen syvimpia osia? Markkinatalous on mahdollistanut meille ennennäkemättömän hyvinvoinnin, mutta voiko talouskasvun ja mahdollisen "pragmaattisesti" sen jatkuvuuteen tähtäävän toiminnan ytimestä löytyä sitä substanssia jota haemme?

Kysyin Pekka Haavistolta keskustelutilaisuudessaan hänen mielipidettään aatepohjan tärkeydestä poliittisen päätöksenteon keskiössä. Hän kertoi rauhansovittelutehtävissä Etelä-Afrikassa tapaamansa islamistikapinallisen kertoneen etteivät he vihaa länsimaalaisia koska me olemme kristittyjä. He vihaavat meitä koska me olemme huonoja kristittyjä. Tämä on mielestäni hyvä tiivistys vaikka se vähintäänkin kyseenalaista traditiota kannattavan henkilön sanomaa onkin. Uuden sillisalaattihallituksen kasaansaaminen on varmasti ollut vaikea rasti, mutta ideologia olisi se ankkuri joka maadoittaa meidät toiminnan keskipisteeseen, siihen mitä haluamme ihmisinä sisimmältämme olla, inhimillisinä olentoina.

Inhimilliset arvot ja empatia, eriarvoisuuden väheneminen ja ekologisen kuormituksen väheneminen eivät toteudu jos emme uskalla avoimesti tunnustaa väriä. Ne eivät toteudu siksi, että ne vaativat uhrauksia. Ne eivät toteudu ilman ihmisiä jotka ovat valmiita luopumaan omastaan toisen hyväksi, valmiita tyytymään vähempään, valmiita muuttumaan, valmiita avaamaan silmänsä maailman ihmeellisyydelle. Vain inhimilliseltä pohjalta ponnistava ideologia voi luoda voimavarat tällaiselle muutokselle.