Kävimme vaimokkeen kanssa keskustelua Luterilaisesta kirkosta, taustalla homojen vihkimiseen liittyvä kysymys. Kuten mikä tahansa kulttuurillinen ilmiö, myös uskonnollinen traditio elää ja muuttuu, mutta mihin pisteeseen asti meillä on oikeus vaatia muutosta sen ulkopuolelta? Sama kysymys voidaan asettaa mihin tahansa kulttuurilliseen viitekehykseen.
Samaa sukupuolta olevien vihkimiseen liittyen voisi tietenkin ajatella ettei kyseessä ei ole kirkollinen asia ylipäätään. Meidän pitäisi siirtyä keskieurooppalaiseen malliin jossa naimisiin mennään maistraatissa ja hengellisestä rituaalista irroitetaan täysin kaikki hallinnolliset elementit. Se joka sitä kaipaa voi rituaalin järjestää erikseen sisäistä maailmaansa palvelemaan. Kirkkoa ei tässä keskustelussa edes tarvittaisi vaan kyse on lainsäädäntömme epäkohdista. Tietenkin uskonnollisen tradition moraalisesta ja eettisestä pohjasta voidaan olla montaa mieltä, mutta varsinkin sekularisoituneen ateistin tai kristityn (jolle traditio ei käytännön tasolla juurikaan merkitse kuin ehkä hyviä tapoja) pitäisi yrittää ainakin kunnioittaa ajatusta, että uskonnollinen traditio voi palvella ihmiselle jotain sellaista mitä sen ulkopuolelta ei voi ymmärtää, saatika arvostella. Luterilainen kirkko pitäisi kuitenkin irroittaa valtiosta uskonnolliseksi instituutioksi muiden joukkoon. Asiaa voi tarkastella myös hieman toisin, mihin palaan vielä.
Jos mietitään vain mahdollisia suhtautumistapoja traditioon, ja nimenomaan oman kulttuurimme sisällä, tulee ensimmäisenä mieleen kolme näkökulmaa jotka olen hihasta ravistamalla nimennyt ateistiseksi, traditionaaliseksi ja eklektiiviseksi.
Ateistinen näkökulma ei ole kosketuksessa traditioon sen metafyysisessä mielessä lainkaan ja suhtautuu siihen usein joko neutraalisti tai negatiivisesti. Negatiivisessa suhtautumisessa uskonto voidaan ajatella kärjistettynä rationaalisen ajattelun ja sen myötä kehityksen vihollisena. Uskontoon negatiivisesti suhtautuva ateistinen ajatusmaailma voi haluta sulauttaa tradition sisältämän aatemaailman hyväksymiinsä kulttuurillisiin normeihin. Siksi tämä esimerkkinä (ehkä huonona) esitetty homoliittojen vihkiminen voi olla tällaiselle henkilölle tärkeä asia, vaikkei traditio itsessään merkitsisi ihmiselle mitään. Asenne tosin johtuu varmaan suurimmalta osin kirkon nykyisestä asemasta valtion kyljessä.
Toinen ryhmä sisältää tradition sisällä elävät ihmiset. He ovat merkityksellistäneet tradition itselleen ainakin joltain osin auktoriteetinomaisesti ja nämä rakenteet mahdollistavat heille pyhän kokemuksen elämässään. Tottakai asenteita ja mielipiteitä löytyy laidasta laitaan myös tradition sisältä, mutta keskeistä on jonkinlainen olettamus, että traditiosta itselle johdetut säännöt ja vaatimukset ovat välttämättömiä ja niiden rikkominen rikkoo yhteyttä pyhän kokemiseen.
Eklektiivinen näkökulma, johon itsekin kuulun, näkee hengelliseen traditioon kuuluvat rakennelmat ja menetelmät suurelta osin vain "kognitiivisina kainalosauvoina" joiden avulla voidaan tavoitella jotain mikä on tavoittelemisenarvoiseksi yksilön omista lähtökohdista havaittu. Voin arvostaa traditiota sen pyrkimyksistä kosketukseen jonkin maallisen majamme arkisia ulottuvuuksia jalostuneemman aspektin kanssa, vaikka pitäisinkin esimerkiksi sen ympärille rakennettuja moraalikäsityksiä naurettavina. Nimillä ja palvonnan välineillä ei ole merkistystä vaan sillä mitä ne edustavat.
Näkökulmia on niin paljon kuin ihmisiäkin, mutta ehkä nämä tarjoavat hieman ulottuvuutta asian käsittelemiseen.
Ikävä kyllä tätäkään asiaa ei voi jakaa näin mustavalkoisesti, varsinkaan koko kulttuuri-identiteettiimme merkittävällä tavalla vaikuttavan luterilaisuuden kanssa. Hengellinen liike, tai mikä tahansa kulttuurillinen liike, ei ole jokin tyhjiössä oleva voima joka elää vain itsessään. Se säteilee ja on kanssakäymisessä ympäristönsä kanssa. Vaikka traditiota on voitava ymmärtää, on edellämainituista syistä helppoa ymmärtää miksi se voidaan nähdä myös uhkana, varsinkin silloin kun se on moraalikäsityksiltään voimakkaasti ristiriidassa yleisen mielipiteen kanssa. On kuitenkin haastavaa yrittää löytää jonkinlaista ankkuroivaa pistettä, jonka kautta ulkopuolelta tehdylle arvostelulle voisi varauksetonta oikeutusta antaa. Pohjimmiltaan kaikki palaa inhimillisen kokemisen perusvoimiin, rakkauteen ja empatiaan. Moraali vaikuttaa usein kovin keinotekoiselta. Tasa-arvo on kunnioitettava itseisarvo yhteiskunnassa, mutta voimmeko vaatia itsellemme vieraan uskonnollisen tradition mukautuvan vallalla oleviin normeihin vain koska olemme eri mieltä, niin ääritapauksissa kuin luonteeltaan neutraalimmassakin asiassa? Vaikuttaako asiaan tradition asema ja koko yhteiskunnassa? Missä menee raja jolloin hengellinen traditio ylittää kriittisen rajan ja muuttuu vain politiikaksi joka on suuren vaikutusvaltansa vuoksi vapaata riistaa kaikille?
Tämä ei missään nimessä ole puolustuspuheenvuoro konservatiiviselle islamistisiivelle, vaan pyrkimys hieman kyseenalaistaa sitä itsetärkeyden muuria jonka kautta mielellämme asioita lokeroimme paremmiksi ja huonommiksi. Mitä lähempänä valtavirtaa liikumme, sitä vaikeampi kysymys on (islam vs. luterilaisuus). Olettamus omasta tietämättömyydestä on viisautta tässäkin asiassa. Se oma hengellinen traditio, tai länsimainen kulttuuri tuskin on edelleenkään se kehityksen korkein aste ja asia olisi hyvä muistaa kaikilla elämän osa-alueilla ja erityisesti kulttuurikeskustelussa.
Maahanmuuttajat tulevat usein maista, jotka ovat kulttuurillisesti huomattavasti enemmän uskonto- ja perheorientoituneita kuin sekularisoitunut länsi. Parempi elämä tarkoittaa heille parempaa perusturvaa omien elämälleen keskeisten arvojensa pohjaksi. Se ei tarkoita länsimaisen konsumerismin ja maallistuneen yhteiskunnan omaksumista ja pyhittämistä. Onnistuneen integraation tarkoitus ei ole saada arvomaailmaamme ensimmäisenkään maahanmuuttajan sydämmeen. Molemminpuoleinen kunnioitus ja ymmärrys luo sen sijaan pohjaa mahdollisuudelle jossa monikulttuurisuus kasvaa siksi rikkaudeksi joksi sitä kuullaan usein kutsuvan. Näin ihan syntyperäisten suomalaistenkin kesken.
Hyvä esimerkki aiheeseen liittyen ruotsalaisesta lähiöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.